Etusivu Lifestyle Kakkua, kipua ja kyyneleitä
marenkikakku

Kakkua, kipua ja kyyneleitä

by Peggy

Kakkua, kipu ja kyyneleitä. Nämä kolme pientä sanaa kuvastavat suuresti viikonlopun harmillisia tapahtumia, jotka saivat alkunsa viattomasta marenkikakkukuvasta.

Walesin tiikeri palasi pitkältä työmatkalta Amerikasta ja ajattelin yllättää Tikrun mehevällä Pavlovalla. Leivoin marenkikakun, valmistin täytteen ja lopulta koristelin kakun. Fiilis oli innostuneen hyvä ja kakkukin onnistui kivasti. Marenkikakusta tuli kesäisen kaunis ja siinä samalla ajattelin iskeväni kaksi tai oikeastaan kolme kärpästä samalla iskulla. Vähän ruokakuvia blogiin, äitienpäiväkattauksen jo valmiiksi sunnuntaita varten ja perheelle suut kakusta makiaks.

marenkikakku

Kakkua, kipua ja kyyneleitä

Nostin marenkikakun pöytään ja pyysin tytärtä kuvausapulaiseksi. Tikru oli tullut jo kotiin ja vaihdoimme muutaman sanan. Lupasin, että pian saat kakkua ja jutellaan sitten enemmän reissusta sekä viikon kuulumisista. Otan vain muutaman kuvan ja sitten kaikki pääsee saman pöydän ääreen. Kuvista ei tullutkaan heti mielestäni kauniita. Jatkoin, jatkoin ja jatkoin kuvaamista. Viimein nousin oudosta kuvausasennostani ylös ja ai KAMALA! Valtava kipu iski kuin tuhannen puukon voimalla yläselkään lamauttaen hengityksen. Henki ei kulkenut, en pystynyt liikkumaan voimakkaan kivun iskiessä koko ajan takaisin. Kyyneleet valuivat kivusta poskille ja suomalainen sisu ärräpäiden kera ei riittänyt poistaman tuskaa.

Soitto päivystykseen ja näytille heti kun pystyisin menemään autoon. Ehdottivat heti ambulanssia, mutta kieltäydyin, jottei lapset hätääntyisi. Autoon meno oli suorastaan extreme-urheilua, mutta lopulta pääsimme määränpäähän. Terveyskeskuksen päivystystyksessä sain ensimmäisen kipupiikin ja tutkimusten jälkeen lähdettiin ambulanssilla sairaalan päivystykseen Acutaan. Ambulanssin henkilökunta kertoi hoitajille mistä tapahtumasarja oli alkanut. Potilas on +40 vuotias nainen, joka on kuvannut ruokaa liian kauan. Hoitaja toisti asian ja minua nolotti, koska se kuulosti omaankin korvaan huvittavalta. Kipu taas ei ollut yhtään huvittavaa.

Ortopedi määräsi tutkimukset ja lisää kipupiikkejä helpottamaan oloa. Lääkkeet auttoivat ja nyt pääsen jo kävelemään suht hyvin. Istuminen tosin on vaikeaa ja sukkaa en vielä saa jalkaani. Onneksi ulkona on upea sää, joten hyvästi sukat ja kerrospukeutuminen.

Noidannuoli kertaa sata

Kamalan kipuni diagnoosi oli lopulta noidannuoli kertaa sata. Lihakseni on niin pahassa krampissa yläselästä ja venähtänyt, että kipu lyö pallean läpi ja hengitys salpaantuu. Oloani helpotetaan nyt eri lääkkein. Kun selkä sallii ajattelin aloittaa selän vahvistamisen, ehkäpä uintia tai jotain muuta kevyttä. Noidannuoli uusiutuu helposti, joten kun ensi kerralla nostan kameran eteeni, mietin muutaman kertaa asentoani.

Äiteinpäivä menee nyt rauhallisesti. Kiitos selän ja lääkkeiden. Kakku on vielä jääkaapissa koskemattomana. Ehkäpä tänään olisi kuitenkin juhlan paikka selästä huolimatta!

Tahdon nostaa maljan kaikille äideille ja erityisesti omalla äidilleni.

Kiitos äiti, kun olet rinnallani. Olet parhaista parhain. Love you!

 

-Peggy-

Lue myös nämä

8 kommentit

Kati 13 toukokuun, 2018 - 4:28 pm

Voihan kamaluus. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin . Nyt vaan toipumista ja tsemppiä. Ihanaa äitienpäivää kaikesta huolimatta ❤️
-Kati

Peggy 13 toukokuun, 2018 - 10:04 pm

Kiitos Kati ja kiitos, kun piristit kommentillasi <3 Olo on aika tönkkö ja lääkkeet väsyttää, mutta onneksi pääsen jo kävelemään robotti-tyylillä :)

Aurinkoa viikkoon!
-Peggy-

Johanna / hellan ja viinilasin välissä 13 toukokuun, 2018 - 7:42 pm

Voi hirvitys, nyt jo uskallan vähän hymyillä kun mietin ambulanssimiehien ajatuksia ruokakuvaajasta. Toivottavasti kipu on kuitenkin jo hellittänyt ja saatoit nauttia äitienpäivästä ❤️

Peggy 13 toukokuun, 2018 - 10:06 pm

Tänään minuakin jo hymyilytti, eilen sopersin jotain muuta tuskissani. Kipu on onneksi hieman helpottanut ja robottityylillä jo mennään :)

Kiitos kun välität <3

Kaura 14 toukokuun, 2018 - 12:45 am

Paranemisia sinulle! Toivottavasti päiväsi ollut kaikesta huolimatta ihana, ja tuo kakku on kaunis. <3

Peggy 14 toukokuun, 2018 - 7:22 am

Kiitos Kaura <3
Eilinen päivä meni suht nukkuessa, mutta tänä aamuna olo oli jo huikeasti parempi. Heräsin aamulla jo 5.00 ja siitä asti nauttinut teestä ja linnunlaulusta. Tuntuu niin ihanalta :)

Tiu 14 toukokuun, 2018 - 6:23 pm

Pikaista toipumista. Miten teit tämän ihanan kakun tuon vaaleanpunaisen osan?

Peggy 14 toukokuun, 2018 - 10:40 pm

Kiitos Tiu, toipumistoivotukset otan ilolla vastaan :)

Kakun vaaleanpunainen osa on 3 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta/ 1d mascarponea ja ripaus vaaleanpunaista elintarvikeväriä :)

Jätä kommentti