Lammasvartaat

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Ihanaisen mausteiset lammasvartaan valmistuvat uunissa tai grillissä nopeasti, eikä niiden tekemiseenkään mene kuin pieni hujaus! Lammasvartaita on mukava syödä tikusta ja ne on helppo ottaa vaikkapa piknikille evääksi mukaan. Lammasvartaat sopivat hyvin myös miekkailuun, mikrofoniksi tai liikenteen ohjaukseen, niin siis jos lapsiltani kysytään :D ja tällä kertaa ei tarvinnut kysellä, vaan sain nähdä tämän kaiken omilla silmilläni. Joka tapauksessa lammasvarttaat ovat todella hyviä, suosittelen rohkeasti kokeilemaan! Lampaan jauhelihaa löytyy yleensä aika hyvin lihakauppiaalta, pakaste-altaasta tai kauppahallista. Kannattaa kysyä kauppiaalta ja jos ei löydy, yleensä sitä saa pyydettäessä tilattua ilman lisämaksuja.

Lammasvartaat pääsivät perunasalaatin kaveriksi.


Lammasvarras

800 karitsan/lammas jauhelihaa
1 muna
1 solo valkosipuli
1 sipuli
1 tl Dijon sinappia
1 1/2 tl suolaa
1 rosmariinin oksa
1 rlk tuoretta minttua
mustapippuria muutama rouhaisu

Sivele pintaan hieman öljyä

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipuli pannussa voin kera ja anna jäähtyä. Silppua yrtit ja laita kaikki raaka-ainetta isoon kulhoon, vaivaa hetki ja muotoile 8 pitkulaista pötköä, vedellä kostutetuin sormin.
Liota puutikkuja vedessä noin puoli tuntia. Laita liotetut puiset varrastikut vartaiden sisään.
Paista uunipellillä 200 asteessa noin 15 minuuttia tai grillaa grillissä noin 5 minuuttia.
Valmiit vartaat voi myös pakastaa, joten kannattaa tehdä kerralla enemmän.

Lue myös nämä

9 kommentit

Sari 24 huhtikuun, 2015 - 6:12 pm

Liikenteen ohjaukseen :) Ihana! Tämä kuulostaakin hyvältä reseptiltä. Löytyisiköhän kaupasta lampaanjauhelihaa..

Nimetön 25 huhtikuun, 2015 - 9:03 am

Lapset ne keksivät aina jotain hauskaa ;) Pakkasesta ainakin luulisi löytyvän karitsaa.

Rommirusina 24 huhtikuun, 2015 - 6:58 pm

Nam, herkkua. Ja tikusta syöminen on aina niin mukavaa. :)

Nimetön 25 huhtikuun, 2015 - 9:04 am

No, niin on :D Meidän perheessä lammas maistuu aina.

Minna E 25 huhtikuun, 2015 - 5:39 am

Näyttää hyvältä! Voisin kuvitella, että tikut maistuvat myös lapsille erityisen hyvin. Jos siis liikenteenohjaukseltaan ehtivät syödä.

Nimetön 25 huhtikuun, 2015 - 9:05 am

Tikkuruoka on mukava syödä ulkosallakin. Ei suttaa niin sormia :)

Nimetön 25 huhtikuun, 2015 - 9:06 am

Minä kallistun itse siihen mikrofoniin eli lauantai-illan varraskaraokeen :D

pire 26 huhtikuun, 2015 - 2:49 pm

Tänään löysin ihan sattumalta tämän blogisi. Olen tätä innolla selaillut ja saanut monta kivaa ideaa lasten välipalajuttuihin, ruokiin ja vähän muuhunkin. Hoitelen lapsia työkseni ja pidän myös blogia työkaverini kanssa, Aiheena arkea ja vähän juhlaakin lasten kanssa. Poikkea joskus kurkkaamassa .pphtahtia.blogspot.com t. Pire

Nimetön 27 huhtikuun, 2015 - 6:10 pm

Hei ja tervetuloa kylään :) Täälläkin mennään neljän lapsen pyörteissä, joten ruokakin on monesti sen mukaista. Mukava kun kommentoit ja tulen kylään.

Kommentointi on suljettu.