Etusivu Jälkiruoka Mustikkapiirakka, pellillinen hyvää
Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakka, pellillinen hyvää

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Mustikkapiirakka on ihanan makoisa herkku, joka maistuu yleensä kaikille. Pellillinen mustikkapiirakkaa syntyy käden käänteessä ja pellillisestä saa näppärästi tarjoiltua isommallekkin poppoolle. Tämä herkullinen mustikkapiirakka saa pientä lisämakua kardemummasta ja päälle ripoteltavasta tomusokerista. Mustikkapiirakan voi tehdä pakastemustikoista tai tuoreista, joten nyt ei muuta kuin mustikkapiirakan tekoon ja herkuttelemaan!

Mustikkapiirakka

 

Olin niin iloinen, kun lapset yllättivät minut tuoreilla mustikoilla. Lapset olivat käyneet keräämässä mustikoita meidän lähimetsässä. Mustikoista riitti mustikkamaitoon, salaatin sekaan ja sitten tähän ihanuuteen, pellilliseen mustikkapiirakkaa. Tuoreet mustikat olivat ihanan makuisia, tosin osa oli vielä hieman rapsakoita. Se ei kuitenkaan haitannut lapsia tai meitä muita. Ajastus on se tärkein ja lopputuloskin aika huippu. Pellillinen mustikkapiirakkaa katosi aikas nopeasti.

Lasten toive oli, että mustikkapiirakka leikattaisiin suuriin paloihin. Niinpä leikkasin pellillisen mustikkapiirakkaa kolmioiden muotoon. Niistä tuli mielestäni kivan näköisiä ja  helposti syötäviä paloja. Kuka sanoo, että pellillinen pitää olla aina neliöitä täynnä. Punaisista marjoista tehty piirakka voisi iloitella sydämen muodossa, Ilove.

Kirjoitin reseptiin, että taikina riittää keskikokoiseen peltiin. Uunista riippuen peltien koot vaihtelevat. Oma uunini on aika suuri leveydeltään, joten peltikin on sen mukainen. Tämä taikina ei ihan riittä sitä suurinta peltiä peittämään, joten mustikkapiirakka kannattaa tehdä keskikokoiseen peltiin tai jättää suuren pellin toisesta reunasta tyhjää tilaa. Silloin piirakka pysyy mehevänä, eikä siitä tule liian ohut lituska. Vinkki, vinkki.

Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakka – resepti

Keskikokoinen uunipelti

 

  • 2 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 2 dl kermaa
  • 4dl maitoa (ei rasvaton)
  • 150 g voisulaa
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhoja
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/2 tl jauhettua kardemummaa
  • 400 g mustikoita (tuoreita tai pakaste)
  • tomusokeria

 

  1. Sekoita maito, kerma ja kananmunat.
  2. Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon. Yhdistä seokset keskenään hyvin sekoittaen.
  3. Sulata voi ja sekoita taikinan sekaan.
  4. Kaada taikina leivinpaperilla suojatuun uunipeltiin.
  5. Tasoita lastalla taikinan pinta tarvittaessa. Ripottele mustikat taikinan päälle.
  6. Valmista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.
  7. Anna piirakan jäähtyä hetki. Leikkaa mieleisesi mukaan paloiksi.
  8. Ripottele tomusokeria piirakan pintaan ja tarjoile.

 

Blueberry pie

Lue myös nämä

12 kommentit

minni / kokeileva keittiöni heinäkuu 28, 2017 - 10:54 am

Mustikoita salaatissa? Tää oli ihan uusi idea mulle ja varmasti menee kokeiluun. Hieman ohi sun postauksen aiheen, mutta ei kai sen väliä, mikä idea korvan taa painuu!

Vastaa
Peggy elokuu 1, 2017 - 10:05 am

Mustikat salaatissa ovat tosi hyviä ja sopii monen kanssa 🙂

Vastaa
Heidi K. heinäkuu 28, 2017 - 10:13 pm

Mustikkapiirakka on parasta. Ja ensi viikollahan vietetään muistaakseni ihan kansainvälistä mustikkapiirakkapäivää!

-Heidi

Vastaa
Peggy elokuu 1, 2017 - 10:06 am

Mustikkapiirakkapäivä taisi olla 6.8. silloin saa taas hyvän syyn herkutella.

Vastaa
Hanna / Hannan soppa heinäkuu 31, 2017 - 1:08 pm

Kardemumma on ihana mustikkapiirakan mauste! Hauska idea nuo kolmiot.

Vastaa
Peggy elokuu 1, 2017 - 10:11 am

Olen niin tykästynyt kardemummaan ja sehän sopii yllättävään moneen ruokaan.

Vastaa
Johanna / Hellan ja viinilasin välissä heinäkuu 31, 2017 - 4:38 pm

Pitää päästä metsään ,että saa ensi talven mustikat taas pakkaseen. OIkeasti otan tietysti myös lapset mukaan ja käytän sumeilematta heitä pakastimen täyttämiseen 🙂

Vastaa
Peggy elokuu 1, 2017 - 10:09 am

Heheee, aika hyvä suunnitelma 😀 Kävimme mukilliset taas keräämässä ja juoksimme häntä koipien välissä kotii. Hyttyset olivat juuri avanneet buffetin meitä varten.

Vastaa
Minna Vuo-Cho heinäkuu 31, 2017 - 5:32 pm

Mustikka-aika enkä minä taida päästä lähellekään metsää.. no, ehkä vielä jossain välissä ehdin, vaikka huonolta näyttää.
Piirakkaa on kuitenkin pakko saada edes kerran, vaikka sitten kaupan mustikoista.

Vastaa
Peggy elokuu 1, 2017 - 10:10 am

Onneksi kaupasta saa, niillä avuilla on tääläkin menty monta kertaa!

Vastaa
Rita Kokko elokuu 2, 2017 - 7:51 am

Voisitko laittaa tähän sen pellin koon, koska mä en osaa arvioida mihin mä tän ihanuuden teen. Voisiko tän tehdä esim. Pieneen gn vuokaan, jolloin siitä tulis hiukan paksumpi, mutta mitä se haittaisi.

Vastaa
Peggy elokuu 6, 2017 - 10:37 pm

Anteeksi vastauksen kestäminen, olen ollut niin lomalla, etten huomannut kommentilaatikkoa. Ilman muuta pienempikin vuoka käy, tulee mehukkaampi lopputulos. Lisää muutama minuutti kypsennysaikaa ja se on siinä 🙂 Ihanaa alkavaa viikkoa!

Vastaa

Jätä kommentti

* Kommentoimalla hyväksyt, että kommenttisi ja antamasi tiedot tallennetaan sivustolle.