Etusivu Jälkiruoka Suolakaramelli

Suolakaramelli

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Syntisen herkullinen suolakaramelli, on tekijälleen niin suuri kiusaus, että valmistusvaiheessa joutuu ihan kokoamaan itsensä. Jos repsahtaa, lopputuloksena voi olla palanut kieli, tyhjä kattila tai pahimmassa tapauksessa molemmat!

 

Täyteläinen kinuski, jossa suolainen ja makea yhdistyy, saa makuhermot laulamaan ilosta. Suolakaramelli sopii todella monen herkun kaveriksi. Sillä voi kuorruttaa esim. popcorneja tai kakkuja. Suolakaramellia voi tarjota överipirtelön, jäätelön, piirakoiden, pikkuleipien tai hedelmien kanssa. Se sopii myös kakkujen ja torttujen täytteeksi. Mielikuvitus vain rajana. Tärkeintä kuitenkin on, että suolakaramellia on tarpeeksi! Muuten tulee karamellikinkka.

 

 

Suolakaramellin valmistus on helppoa ja suht nopeaa. Tärkein asia valmistuksessa on, ettei lähde täyttämään pesukonetta kesken kaiken tai edes jääkaapille. Kattilalle pitää antaa täydellinen huomio,  ettei sokeri pala. Noin kymmenen minuutin huomio on vaivansa arvoista, uskokaa pois!

 

Suolakaramelli

  • 3 dl sokeria
  • 125 g voita
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 tl merisuolaa myllystä
  1. Mittaa sokeri ja voi pinnoitettuun kattilaan. Lämmitä seosta keskilämmöllä, niin että se kuplii.
  2. Sekoita seosta puuhaarukalla, kunnes se saa kauniin kinuskimaisen värin.
  3. Ota kattila levyltä ja lisää kerma ohuena nauhana, koko ajan hellästi sekoittaen.
  4. Jos kerma alkaa kovettumaan kokkareiksi, voit pikaisesti lämmittää seosta ja sekoittaa tasaiseksi.
  5. Lisää lopuksi suola ja sekoita. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja tarjoile.
  6. Säilyvyys noin viikon, kunhan suolakaramellin pitää jääkaapissa hyvin suojattuna.

 

 

 

Lue myös nämä

37 kommentit

Suklaapossu 2 marraskuun, 2016 - 3:09 pm

Suolattu kinuskikastike on kyllä niiiin hyvää, ihan parasta :P

Nimetön 2 marraskuun, 2016 - 6:54 pm

Meinasin nuolla jo kattilan salaa, mutta päädyin lopulta nuolemaan sormiani :D En tiedä kumpi vaihtoehto nyt olisi ollut parempi!

Satu /Talossano23 2 marraskuun, 2016 - 3:36 pm

<3 <3 <3
Resepti kuuluu vakkareihini ja on todella paljon käytössä. Olen 'saanut' (tilattu) viedä viemisinäkin kyläreissuilla :)

Nimetön 2 marraskuun, 2016 - 6:55 pm

En yhtään ihmettele, niin herkkua se on. Lapdet olisi syöneet suoraan kannusta :D Ihanaista viikkoa <3

Nanne - Elämää Koivurannassa 3 marraskuun, 2016 - 7:37 am

No nam, tätä on testattava! Mietin jo tätä puolukkajäädykkeen kaveriksi, sopisikohan…? ☺

Nimetön 3 marraskuun, 2016 - 5:20 pm

Just mun mieleen. Itsekin olen käyttänyt puolukoiden kanssa suolakaramellia :)

Jenni 12 marraskuun, 2016 - 5:56 pm

Ihan varmasti sopii täydellisesti puolukoille! Suolakaramelli sopii todella moneen!

Juuli 29 maaliskuun, 2022 - 2:17 pm

Moikka! Missähän mahtoi mennä pieleen, kun valmis kinuski on väriltään samanlaista kuin sinun, mutta maistuu tosi pahasti palaneelle ja samaan aikaan ei jähmety kuin ihan vähän – ei toivoakaan että tuolla saisi mitään kuorrutettua.

Peggy 21 huhtikuun, 2022 - 12:04 pm

Kuulostaa siltä, että karamelli paloi ennen kuin ehti jähmettyä kinuskiksi. voi harmi, olen pahoillani. Kannattaa kokeilla uudelleen :)

Piia 3 marraskuun, 2016 - 4:59 pm

Onko jossain sulla valmiita reseptejä tämän käyttöön kakkuihin tai torttuihin?

Nimetön 3 marraskuun, 2016 - 5:20 pm

Ei ole missään reseptiä, mutta olen kuorruttanut esim. kuivakakun (taateli) suolakaramellilla, jonka koristelin vielä puolukoilla. Olen käyttänyt myös kakun täytteenä ja piirakan päälle kaatanut suolakarmelli "viivoja"

Ninni 7 marraskuun, 2016 - 11:05 am

Tätä, vaniljajäätelöä ja suolapähkinöitä, nam!

Nimetön 7 marraskuun, 2016 - 4:13 pm

Oih, saisinpa nyt suuren kulhollisen just tolla kombolla. Maistuis :D

Minna Vuo-Cho 7 marraskuun, 2016 - 3:09 pm

Oi hitsit, tätä ei olisi pitänyt lukea. Nyt tekee mieli…

Nimetön 7 marraskuun, 2016 - 4:13 pm

:D Tuumasta vaan toimeen, helppoa!

Minna 9 marraskuun, 2016 - 11:24 am

Tää on niin ihanaa! Ja mulla palaa kieli joka kerta!

Nimetön 10 marraskuun, 2016 - 8:30 pm

Nyt mäkin uskallan paljastaa, niin mullakin :D

Erja/ Andalusian auringossa-blogi 9 marraskuun, 2016 - 6:25 pm

tää on ihan tolkuttoman taivaallista <3 ja kyllä, teen tätä ihan vain syödäkseni sitä suoraan kattilasta :-)

Nimetön 10 marraskuun, 2016 - 8:32 pm

Kävin just ostamassa isomman kattilan :D Saa kunnon santsit!

Aila 9 marraskuun, 2016 - 7:28 pm

säilyvyys noin viikon, jos laittaa munalukon jääkaappiin! :D

Nimetön 10 marraskuun, 2016 - 8:33 pm

:D Ja sahan piiloon, heheeee…

Saara- Viimeistä murua myöten 10 marraskuun, 2016 - 11:49 am

Multa löytyy aina suolakaramellia jääkaapista, sopii kaikkeen herkutteluun <3 Lempipikaherkkuni onkin jäiset puolukat ja lämmin suolakinuski. Ihanat kuvat :)

Nimetön 10 marraskuun, 2016 - 8:34 pm

Suolakaramelli ja puolukat on niin syntyinen yhdistelmä <3 Yummy!

Lotta / Syötävän hyvä 11 marraskuun, 2016 - 5:29 pm

Kielen palaminen on kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus, pitäähän se tekovaiheessa varmistaa että maku on sama kuin viimeksikin.. :D

Nimetön 12 marraskuun, 2016 - 1:35 pm

Ehehhh, sinäkin :D Todellakin pitää ja monta kertaa, jottei maku vaan ole sekunnissa muuttunut.

Kermaruusu 11 marraskuun, 2016 - 7:58 pm

Tätä on tehtävä heti huomenna, niin hyvää! <3

Nimetön 12 marraskuun, 2016 - 1:36 pm

Onneksi minulla on vielä pieni purnukka vielä jääkaapissa, taidan herkutella sen flunssan lääkkeeksi :)

Merituuli 12 marraskuun, 2016 - 3:49 pm

I-ha-naa! Ja niin on kuvatkin!

Nimetön 13 marraskuun, 2016 - 8:57 pm

Kiitos Merituuli. Suolakaramellisatsi meni tänään taas pannulle ja jääkaappiin odottamaan herkkuhetkiä :)

Mari 12 marraskuun, 2016 - 5:01 pm

Iso nam!

Nimetön 13 marraskuun, 2016 - 8:58 pm

Todellakin!

Annaleena 12 marraskuun, 2016 - 8:42 pm

Koukuttavan herkullista, Nam!

Nimetön 13 marraskuun, 2016 - 9:00 pm

Koukuttavaa ja niin hyvää. Eikä edes tarvitse mitään ihmeraaka-aineita!

Pullahiiri/Taru 12 marraskuun, 2016 - 10:36 pm

Kinuski on missä tahansa muodossa niin herkullista. Mitä muuta voisikaan kermasta, sokerista ja voista tullakaan ;) – niin ja suolasta!

Nimetön 13 marraskuun, 2016 - 9:03 pm

Liian hyvää ja liian helppoa valmistaa :) jää helposti kinuskiputki päälle……

Virpi H 9 joulukuun, 2016 - 5:35 pm

jos tekis lahjoiksi kauan säilyis teon jälkeen vai voisko ajatella punaherukkamoussella täytetyn kakun päälle kinuskipäälliseksi??

Nimetön 11 joulukuun, 2016 - 5:44 pm

Suolakaramelli säilyy noin viikon, mutta se pitää säilyttää jääkaapissa, jotta pysyy hyvänä. Ihanaista joulun aikaa.

Jätä kommentti