Rouskuvan rapeat, pikkelöidyt jalapenot ovat riemastuttava lisuke tulisen ruoan ystäville. Niillä maustaa niin salaatit, hodarit, hampurilaiset, kebabit kuin kaikki tex mex -annokset. Valmistus on tosi helppoa ja ei vie aikaa …
Kesäruoka
-
-
Italialaiset crostinit eli alkupalaleivät saavat tällä kertaa herkullisen suolaisen päällisen mm. pannulla paistetuista tomaateista, serranokinkusta, burratasta ja rucolasta. Leivän päälle tilkka oliiviöljyä, hetkeksi uuniin paahtumaan ja lopuksi rapean pinnan päälle …
-
Herkullisen makuiset mustikkamuffinit valmistuvat helposti joko pakastemustikoista, tuoreista taikka pensasmustikoista. Sen lisäksi reseptiä voi muunnella muiden marjojen ja sesonkien mukaan. Ihanan pehmoiset ja kuohkeat mustikkamuffinit ovat parhaimmillaan itse valmistuspäivänä, mutta …
-
Pekoniin kiedotut täytetyt herkkusienet maistuvat homejuuston, hunajan ja tuoreen ruohosipulin kanssa erityisen hyvältä! Pekonilla ja homejuustolla maustetut herkkusienet ovatkin jo ihan klassikko, mutta suosittelen kokeilemaan niiden kanssa myös hunajaa, mustapippuria …
-
Kaupallinen yhteistyö Hätälä Mehukas ja herkullinen smash burger valmistuu helposti myös kalasta ja lohi on siihen mainio valinta, sen rasvaisuuden ja koostumuksen vuoksi. Smash burgerin salaisuus piilee pihvissä, joka litistetään …
-
Vadelma-valkosuklaajuustokakku on helppo valmistaa ja se syntyy ilman uunia sekä ilman liivatetta. Tämä kesäinen juustokakku sopii juhlaan kuin juhlaan ja se onkin saanut lähipiirissä jo suuren suosion. Voit leikata juustokakun …
-
Kaupallinen yhteistyö Hätälä Kalaisa savulohesta valmistettu pyöreä voileipäkakku sopii täydellisesti juhlapöydän suolaisiin tarjottaviin ja siitä riittää suuremmallekin juhlaväelle. Kauniisti koristeltu voileipäkakku on myös mielenkiintoinen katseenvangitsija, joka kerää kaikki herkkusuut saman …
-
Maukas savulohisalaatti on mainio ruoka niin arkeen kuin viikonloppuun. Yksinkertaisista raaka-aineista valmistuva salaatti saa makua mm. kotimaisesta savulohesta, fetajuustosta, kananmunasta, parsakaalista, parikasta ja kurkusta. Savulohisalaatin kruunaa raikas ja kesäinen tilli-jogurttikastike, …
-
Mehukkaan rouskuva ja pirteän värikäs aasialainen kaalisalaatti on mainio lisuke. Kaalisalaatti sopii erinomaisesti esimerkiksi kalalle, kanalle ja possulle. Sekä erilaisten makkararuokien ja hodarien kanssa. Yksi oma suosikkini on kaalisalaatti ja …
-
Aamiaiset ja brunssitArkiruokaHelppo arkiruokaKasvisruokaKesäruokaSadonkorjuun reseptit
Pienet porkkanaletut
by PeggyHerkullisen makuiset pienet porkkanaletut maistuvat niin välipalana kuin pääruokanakin. Porkkanaletuista saa loihdittua helposti lisukkeiden avulla joko suolaisen tai makean vaihtoehdon. Letut voi toki tehdä myös suuremman kokoisina ja esim. suolaisina …
