Etusivu Arkiruoka Kuhakeittoa yrttiöljyllä

Kuhakeittoa yrttiöljyllä

by Peggy

Kaupallinen yhteistyö Hätälä

Kansallista kalakeittopäivää vietetään jo tuttuun tapaansa helmikuussa ja tänä vuonna päivä on tiistaina 11.2. Meidän perheessä kalakeittopäivää vietetään melkeinpä joka viikkoa, koska kalakeitto on niin helppo ja maistuva ruoka arkeen kuin juhlaankin. Parhaimman kalakeiton saa lautaselleen, kun hyödyntää sesongin kalaa ja tuoreita raaka-aineita. Tällä kertaa valmistin kuhakeittoa yrttiöljyllä, joka on erityisen herkullista. Maukas lieminen kuhakeitto saa makua mm. fenkolista, porkkanasta ja voissa paistetusta kuhafileistä. Keitto viimeistellään kauniin vihreällä yrttiöljyllä, jota ripotellaan mehukkaan kuhan päälle.

 

Kuhakeittoa yrttiöljyllä

 

Kuhakeittoa yrttiöljyssä ei valmisteta ihan perinteisesti, mutta siitäkin huolimatta keitto syntyy hyvin helpolla tavalla. Kalaliemi ja kasvikset kypsennetään yhdessä ja kala taasen paistetaan erikseen voissa pannulla. Annos kootaan lautaselle niin, että ensin lautaselle tulee keittoa, päälle tai sivulle kalafilee ja lopuksi ripotellaan kalalle yrttiöljyä. Keitto vie kielen mennessään ja on kertakaikkisen hyvää.

 

Kuhakeittoa yrttiöljyllä

Kalastajalle kiitos

Kalatiskille on helppo mennä ja napata mukaansa mieleistään tarjolla olevaa kalaa. Sitä ennen kuitenkin jonkun on pitänyt kalastaa ne kalat, jotta me saisimme lautasellisen hyvää ja laadukasta ruokaa. Tästä kaikesta saamme kiittää kalastajia, jotka tekevät raskasta ja yksinäistä työtä haasteellisissa sääolosuhteissa, tietämättään etukäteen työnsä tulosta eli saaliin määrää.

Hätälä käynnisti 2020 tammikuussa vuoden kestävän kampanjan Kalastajalle kiitos, jolla kannustetaan käyttämään enemmän kotimaista luonnonkalaa. Kun kalastajien saaliilla on tarpeeksi kysyntää, saamme pidettyä kalastuselinkeinon elinvoimaisena ja houkuttelevana uusille kalastajasukupolville.

Miten voit kiittää?

Kalastajan kiittäminen on helppoa: Valitse kaupasta ostoskoriisi Hätälän kalastajien pyytämää kotimaista kalaa, vie kala kotiisi, valmista mielesi mukaan ja herkuttele terveellisesti ympäristöystävällisellä lähiruoalla!

Hätälä lahjoittaa jokaisesta vuonna 2020 myydystä kotimaisen kalan Kalastajalle kiitos -kampanjapakkauksesta 10 senttiä kotimaisen ammattikalastuksen tukemiseen. Kampanjatuotteet tunnistat helposti kampanjasta kertovasta tarrasta.

 

Kuhakeittoa yrttiöljyllä

4 annosta

 

keitto

  • 1 l kalalientä
  • 1 fenkoli
  • 1 sipuli
  • 20 g voita
  • 500 g perunaa
  • 4 porkkanaa
  • 2 laakerinlehteä
  • 6 maustepippuria
  • suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan

 

Paistettu kala keittoon

 

  1. Leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli.
  2. Sulata voi kattilassa, lisää fenkoli ja sipuli. Anna seoksen pehmetä keskilämmöllä, välillä sekoittaen.
  3. Kuori ja paloittele kasvikset. Lisää kattilaan kalaliemi ja lopuksi kaikki muut raaka-aineet.
  4. Kypsennä keitto valmiiksi ja siirrä levyltä pois.
  5. Paista kalafileet kuumalla pannulla voissa molemmin puolin kypsäksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  6. Annostele lautaselle ensin keitto. Lisää kalapalat ja lopuksi lusikallinen yrttiöljyä.

 

Yrttiöljy

  • 1/2 ruukkua tuoretta lehtipersiljaa
  • 1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 3/4 dl Extra virgin oliiviöljyä
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan

 

  1. Pilko yrtit pienemmiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli.
  2. Lisää kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja aja seos sileäksi.

 

Lue myös nämä

2 kommentit

Sari Spåra 6 helmikuun, 2020 - 1:09 pm

Nyt alkoi tehdä mieli kuhaa :P
Ja just keiton muodossa. Sopisi hyvin sisäiseen lämmitykseen <3

Peggy 5 huhtikuun, 2020 - 11:17 am

No kyllä ja kevyttä ja hyvää :)

Jätä kommentti