2,7K
Herkullisen mehevä, täytetty uunilohi vie sinut hetkessä kreikkalaisiin tunnelmiin, jossa voi tuntea lämpöä ja riemastuttavaa elämäniloa. Tämä uunilohi täytetään uudella tavalla, leikkaamalla valmiiseen fileeseen kaksi ns. lisäsiivekettä, jonka alle piilotetaan täyte. Siivekeet toimivat kuin peittona raikkaan ihanalle täytteelle. Sitruunalla, valkosipulilla, fetajuustolla ja pinaatilla täytetty uunilohi on niin hyvää! Suosittelen kokeilemaan tätä kalaruokaa suurella sydämellä.
Täytetty uunilohi
4:lle
- noin 600 g kirjolohta/lohta
- 100 g fetaa
- 30 g babypinaattia (käyttövalmista)
- 2 rkl aurinkokuivatut tomaattisuikaleet
- 1/2 sitruunan kuori raastettuna (luomu)
- 2 valkosipulinkynttä
- (basilikaa)
- Kuumenna uuni 180 asteeseen. Suojaa uunipelti leivinpaperilla. Nosta filee kylmästä.
- Leikkaa fileen keskeltä ylhäältä alas ja molemmin puolin ohuet siivekkeet melkein reunaan asti.
- Murustele feta ja hienonna pinaatti. Huuhtele ja raasta sitruunan. Kuori ja hienonna valkosipuli.
- Sekoita feta, pinaatti, aurinkokuivatut tomaatit, sitruunan raaste ja valkosipuli keskenään.
- Avaa siivekkeet ja lusikoi täyte lohen keskelle tasaisesti. Käännä siivekkeet täytteen päälle.
- Sivele hunajaseos fileen pintaan ja nosta uuniin noin 20 minuutiksi. Koristele halutessasi basilikalla.
Hunajaseos
- 1 rkl öljyä
- 1 rkl hunajaa
- 1/2 sitruunan kuori raastettuna (luomu)
- 1 tl suolaa
- ripaus mustapippuria
- Huuhtele ja raasta sitruunan kuori. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään.
Jäikö nälkä? Kokeile myös uunilohipastaa!
Peggyn pieni puneinen keittio on myös Instagramissa, joko seuraat?