Etusivu Kalaruoka Appelsiini-lohisalaatti
Appelsiini-lohisalaatti

Appelsiini-lohisalaatti

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Raikas appelsiini-lohisalaatti on täynnä hyvää makua, terveellisiä raaka-aineita ja pirteää värienergiaa. Juuri sellaista mitä kaipaa tähän aikaan vuodesta. Makea appelsiini maistuu mehukkaan ja kevyesti suolaisen lohen kanssa erinomaisesti. Itse pidän loimu -ja savulohesta, koska niiden valmistustapa antaa kalalle lisää makua ja molempia on kaupassa usein hyvin jo valmiina saatavilla. Lohen voi myös valmistaa kotona kypsäksi pannulla tai uunissa, jos loimu -tai savukalan maku ei innosta.

 

Appelsiini ja lohi kaipaa rinnalleen muutakin kuin toisensa. Salaatinlehdet, aromaattisen makuinen fenkoli ja punasipuli tuovat salaattiin rapeutta. Fetajuusto taasen vastapainoksi samettista suolaisuutta. Kaiken kruunaa muutaman raaka-aineen itsetehty salaatinkastike. Appelsiini-lohisalaatti on ruokaisa, joten se sopii hyvin pääruokana tarjottavaksi. Sen on myös oivallinen evässalaatti töihin ja harrastuksiin, kunhan salaatin pitää viileässä ennen ruokailua.

 

Appelsiini-lohisalaatti

Terveellinen appelsiini-lohisalaatti

Terveellinen salaatti

Appelsiini-lohisalaatti – resepti

Noin 4:lle

  • 2 isoa appelsiinia
  • 1 keskikokoinen fenkoli
  • 1 kerä pikkusalaattia / jäävuorisalaattia ym. rapeaa lajiketta
  • 400 g loimu -tai savulohta
  • 1 punasipuli
  • 100 g fetajuustoa

 

  1. Kuori ja viipaloi appelsiinit. Poista fenkolista kova kanta ja suikaloi siivut hyvin pieneksi.
  2. Huuhtele salaatti ja taputtele ylimääräinen vesi pois salaatista.
  3. Kuori ja kuutioi sipuli. Asettele tarjoiluastiaan salaatinlehdet, appelsiinit ja fenkoli.
  4. Ripottele päälle lohi, punasipuli ja fetajuusto.
  5. Tarjoile salaatin kastikkeen kanssa.

 

Salaatinkastike

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 1 rkl hienonnettua persiljaa

 

  1. Sekoita kaikki keskenään ja pirskottele salaatin päälle.

 

Feta-lohisalaatti

 

Kokeile myös ruokaisaa pasta-pekonisalaattia!

Seuraatko jo Peggyn pieni punainen keittiö-Instagramissa? Olisi mukava nähdä sielläkin!

Lue myös nämä

Jätä kommentti