Etusivu Lifestyle Kesämielellä, kesä kielellä
Kesämielellä, kesä kielellä

Kesämielellä, kesä kielellä

by Peggy

Kesämielellä, kesäkielellä ja oi ihana loma! Tänään alkoi se pitkään odotettu kesäloma ihan jokaisella meidän perheenjäsenellä. Alkuvuoden kesälomahaaveet, suunnitelmat ja suuret odotukset ovat ehtineet muuttua jo moneen kertaan.  Matkailu-auton hankinta, Euroopan reissu, lomaviikko Yyterissä….. Lopulta heitimme kaikki suunnitelmat romukoppaan ja päädyimme kesälomaan, missä ei ole mitään suunnitelmia!

Yrittäjänä minulla on vielä muutama työ heinäkuussa odottelemassa ja pieni salainen projekti (siitä lisää myöhemmin), mutta niistäkään en stressaa, sen verran mieleisiä ovat.

Kesämielellä, kesä kielellä

Kesämielellä, kesäkielellä

Ilmat ovat hellineet tänä vuonna yllätyksellisen paljon, tulee ihan lapsuuden lämpimät kesätmuistot mieleeni. Perhoset ja herhiläiset ovat käyneet tervehtimässä terassilla melkeinpä kilpaa, kiitos kukkivien kukkien. Niin myös tosin kakkivat linnutkin, josta en nyt ole niin innostunut, you know!

Jäätelö, grilliruoka ja mansikat ovat maistuneet jo alkukesästä. Yhtään metsämansikkaa en ole vielä onnistunut bongaamaan, se olisikin kesän toivelistalla. Mietin maistuvatko ne mukamas yhtä hyvältä kuin muistoni kuultaa. Lähijärvessä on pulahdettu kastelemassa muutakin kuin varpaan kärkiä, uusi onki on testattu yhden ahvenen voimin ja sitten se vau-juttu!  Olen nähnyt pitkästä aikaa prinssin, sammakkoprinssin. Pidän ihan hirmuisesti sammakoista, mutta nyt tuntuu, että ne joko A) välttelevät minua B) ovat muuttaneet C) molemmat vaihtoehdot yhteensä.  Mihin kaikki Saku sammakot ovat kadonneet?

 

Kesäloma

Grilliruoka

Grilli kuumaksi

Kesäkuun aikana on tullut syötyä paljon grilliherkkuja ja harjoiteltua yhteistä eloa elämäni ensimmäisen hiiligrillin kanssa. Kauhstuttavan episodin, etuhiusten käräyttämisen jälkeen meistä on tullut oikein hyvä parivaljakko ja hiiligrilli on ihan huippu. Kaasugrilli siinä vieressä taitaa hieman mököttää, mutta vuoroin vieraissa.

Kesän maukasta perunasalaattia, grillipizzaa, grillattuja kokonaisia ahvenia ja paholaisen hilloa pitää tänä kesän ehdottomasti saada lautaselleen. Jälkkäriksi nice creamit ja mustikkapiirakkaa. Näillä eväin heinäkuuta eteenpäin.

 

Kesätunnelmat melkein livenä

Kesäkeittiön tunnelmia ja lomafiiliksiä voit seurata Peggyn pieni punainen keittiö Instagram-tilin kautta. Kun minun pääni ympärillä hehkaa punainen ympyrä, uusi videoklippi on katsottavissa. Psssttttt…. Joko seuraat minua siellä?

Kesäkeittiö

Uusi kesälookki

Kesäfiilis on saanut minut siinä määrin villiksi, että kävin sunnuntaina tuntemattomalla kampaajalla ja annoin tekijälle aivan vapaat kädet. Totesin vain kaipaavani kesään jännitystä, nuorekkuutta ja hauskuutta. Kampaaja teki taikojaan ja viimeistelyn saa tehdä Walesin Tikru, ei siis mitään paineita (he heh).

Hyvästi blondin päivät, ainakin hetkeksi. Tilalle tuli ruokabloggaajan unelmakombo, persikka- mansikkaa- ruusu milkshake! Tästä on mukava jatkaa lomaa….

 

Nautinnollista, leppoisaa ja unohtumatonta kesää

Peggy

Bloggaaja Peggy Thomas

Lue myös nämä

4 kommentit

Johanna/Omamaamansikka -blogi 10 heinäkuun, 2018 - 8:53 pm

Hyvä ja kesäinen kampaus! Oikein onnistunut.

Meillä olisi sammakoita kyllä lainaksi asti. Kurnuttavat iltaisin niin äänekkäästi, että ei saa nukuttua. Ovat aika veitikoita.

Tänä kesänä on grillattu aika vähän. Toisina kesinä innostaa enemmän toisina vähemmän Yksi syy on tietysti siinä, että ulkona on ollut niin turkasen kuuma että mieluummin pysyy sisällä viileässä. Mutta siellä näyttää herkulliselta!

Peggy 15 heinäkuun, 2018 - 9:03 am

Kiitos Johanna. Oho! Minulle kelpaisi sammakkokuoro, sellaisena vierailevina kuorotähtinä :D laita tulemaan tännepäin.

Tämä kesä on ollut Suomessa ihan ennätyksellinen helteiden vuoksi. Eilen poltin otsan ja nenänpääni, vaikka kuinka olin laittanut kerroin 50 kasvoillekkin. Kävimme Kuopiossa lomailemassa ja sieltä suuntasimme Yyteriin. Koti-ikävä alkoi vaivata. Ehkä huomenna kotia kohti ja omaan sänkyyn <3

Oikein mukavaa sunnuntaita sinne, toiselle puolen maailmaa.

-Peggy-

Tarja Kirjalainen 12 heinäkuun, 2018 - 5:42 am

Ihana lukea siitä, että olet jättänyt stressin pois perheesi kesäsuunnitelmista.
Luen monia vlokkaajia ja blokkaajia jotka elävät toisin kuin kirjoittavat. Julkisuuskuvan ja oman elämän välillä on valtameri.
Oikein kivaa kesää sinulle.
Tarja

Peggy 15 heinäkuun, 2018 - 9:09 am

Kiitos, kun kommentoit Tara. Oli mukava lukea sitä.

Jotenkin on ollut ihan helpotus, kun suuria suunnitelmia ei ole. Kävimme juuri Kuopiossa mökkilömailemassa, mökin varasimme kaksi päivää ennen lähtöä ja siellä bongasimme peruutusmökin Porin Yyteristä, kun joku vinkkasi asiasta minulle Instagramissa. Ollaan uitu meressä, käyty Pelle Hermannin puistossa, Pori Jazzeilla, nähty sukulaisia ja ystäviä aivan sattumalta. Mukavaa on siis ollut, mutta hassua. Tänään iski kova koti-ikävä aamulla kun heräsin. Taitaa olla pian aika jatkaa matkaa omaan kotiin ja nautiskella kesää siellä <3

Ihania kesäpäiviä sinulle.

-Peggy-

Jätä kommentti