Etusivu Lifestyle Sano muikut ja hymyile

Sano muikut ja hymyile

by Peggy

Sano muikut ja hymyile! Niin pienistä sattumuksista se kaikki lähti. Olin kirjoittanut Parhaat kalareseptit kirjaa vasta muutaman viikon, kun ostin pussillisen, noin kilon verran pieniä muikkuja. Kiikutin muikut kotiin ja mietin, millaisen reseptin tekisin niistä kirjaan. Siinä miettiessäni järjestelin muikut leivinpaperin päälle, ilman sen kummempaa suunnitemaa. Pian edessäni oli monta riviä pieniä kaloja, jotka näyttivät hyvin kauniilta auringon valossa. Nostin kameran pöydältä ja otin ehkä kymmenkunta kuvaa. Hymyilin ja sanoin ääneeni ”muikut”. Laitoin kameran pois, valmistin kaksi muikkureseptiä kirjaani ja jatkoin päivän puuhia. Ladattuani kuvat koneelle, muikut alkoivat kuin elää omaa elämäänsä. Ne kummittelivat mielessäni joka päivä, kuin sanoen haluavansa jatkaa matkaa…. Jatkaa matkaa, mutta minne? Sitä en olisi voinut itsekään uskoa ja niin sai alkunsa Muikut by Peggy Thomas.

 

Peggy Thomas ja Igorin kala. KUVA: JENNI GÄSTGIVAR / IL

 

Sano muikut ja hymyile

Alunperin halusin Muikut-kuvan Parhaat kalareseptit kirjaaan kanneksi, mutta lopulta päädyimme kustantajan kanssa, että muikut saisivat valloittaa näyttävästi kirjan sisäkansia. Valinta oli oikein hyvä, mutta siitäkin huolimatta Muikut olivat mielessäni usein. Walesin Tikru kuunteli päivittäin Muikku mietteitäni ja totesi lopulta, että anna muikuille mahdollisuus. Ota rohkeasti yhteyttä johonkin ja tee hyppy tuntemattomaan. Niinpä otin yhteyttä Muurlaan, esittelin Muikut heille ja niin muikut hurmasi myös Muurlan väkeä. Niin syntyi tämä upea tuotesarja ja yhteistyö, Muikut by Peggy Thomas x Muurla.

 

Muikut by Peggy Thomas x Muurla

Muikut by Peggy Thomas sarjaan kuuluu kaksi tuotetta. Tarjotin sekä tarjoilu-/ leikkuulauta. Tuotteet on valmistettu käsityönä Suomessa ja ne on tehty kotimaisesta koivuviilusta. Molemmat tuotteet kestävät konepesun ja ovat elintarviketurvallisia.

Käsin tunnustellessa, tuotteissa on miellyttävä mattapinta ja siitä syystä ne ovatkin erinomaisia käytössä. Esimerkiksi lasit pysyvät tarjottimelle näppärästi, koska pinta ei ole liukas.  Olen käyttänyt leikkuulautaa ahkerasti ja olen ollut itsekin hieman yllättynyt, sen kestävyydestä. Pinta on pysynyt kauniina ja hyvänä, vaikka veitseni on hyvin terävät. Voin siis suositella tuotteita lämmöllä ja suurella sydämellä.

 

Monta hyvää syytä sanoa ”Muikut” 

Tyylikkäät Muikut tuotteet sopii osaksi arkea itselle ja vaikkapa ystävälle lahjaksi. Silloin kun ne eivät ole käytössä, niitä kelpaa pitää somisteena. Olen hyvin iloinen ja ylpeä Muikut- tuotteista. Aivan mahtavaa on, että ne saavat jatkaa matkaansa ja ilahduttaa muitakin. Toivon, että ne tuovat inspiraatiota myös sinun kotiisi.

Muikut by Peggy Thomas tuotteita saa tilaamalla ne kätevästi Muurlan nettikaupasta.  Tuotteita voi myös ostaa Muurlan myymälästä. Sano siis muikut ja hymyile!

 

Haaveita, unelmia ja elämää

Lapsuudestani saakka, olen ollut täynnä vauhtia ja ”miten ihmeessä sinulle aina sattuu ja tapahtuu”- tyyppiä. Olen haaveillut suuria ja usein niin suuria, että itsekin naurattaa. Ylä-asteella olin lempeä hevari, jota koulu ei kiinnostanut. Äitini patisti minua koulutöiden pariin, mutta totesin….. En kuule viitsi kuluttaa aikaani sellaiseen, koska minusta tulee naispuolinen Michael Jackson, joka ansaitsee miljoonansa helpommin ja laulaen. Ei minusta kuitenkaan tullut laulajaa, ehei ja nuotin vierestä sekin.

Myöhemmin opiskelin ravintolakoulussa kaksi vuotta, mutta jätin koulut kesken, kun sain esikoiseni. Sen jälkeen halusin parantaa maailman väärydet ja mennä poliisikouluun. Se taas kaatui, kun olin liian lyhyt ja rapakunnossa. Lista on loputon ja haaveiden määrä vain kasvoi, mutta kaikki mitä tein, tein ne suurella intohimolla.

Tänään voin sanoa, että haaveiden määrä on pienentynyt, koska teen juuri nyt sitä mitä rakastan eniten. Heittäydyn tuntemattomaan, haastan itseäni, opin joka päivä jotain uutta, inspiroidun ja innostun. Elämä on juuri tässä ja nyt. Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja niskaan sataa kilon kokoisia vanhoja kaloja, mutta jos ei kokeile ei voi tietää.

 

Kuusi vuotta, eikä suotta

Blogini täytti muutama viikko sitten 6 vuotta. Kun aloitin bloggaamisen, aloitin sen vahingossa ja tässä sitä nyt ollaan. Onnellisena ja nöyrän ylpeänä, koska saan jakaa juuri sinun kanssasi ruoanalaiton ilot ja pulmat. Kiitos, kun olet.

Ilman teitä lukijoita, perhettäni ja ystäviäni, Peggyn pieni punainen keittiö-blogia, Parhaat kalareseptit kirjaa tai Muikut by Peggy Thomas ei olisi nähnyt päivän valoa. Erityiskiitos siitä teille ♥ Love Y ♥

Kiitokset myös kaikille yhteistyökummaneilleni vuosien varrella. Erityisesti kiitän Oksasen Puutarha ja Kaarlo Kani, joka on yhteistyökumppaninini sanan varsinaisessa merkityksessä. Kiitos Hätälä inspiroivasta kalayhteistyöstä. Kiitos Lejos ja Borges Suomi, on ilo tehdä yhteistyötä. Ja tietenkin iso kiitos Muurla, teitte haaveistani totta.

Tässä vielä muutamia fiiliskuva Parhaat kalareseptit kirjan julkkareista. Sain Walesin Tikrunkin vihdoin ja viimein kuvaan.

 

Parhaat kalareseptit

 

Psssttttt…. Parhaat kalareseptit saa nyt aivan ihan huippuhalvalla, kannattaa hyödyntää tarjous!

Parhaat kalareseptit kirja

Lue myös nämä

8 kommentit

Nanna 19 helmikuun, 2019 - 12:11 pm

Syytä ollakin iloinen ja ylpeä. Muikut on tosi upea!

Peggy 19 helmikuun, 2019 - 5:51 pm

Kiitos Ihanaa, että sinäkin pidät niistä. Olen itse niin täpinöissäni tuotteista, että Muikkis vaan…

Sari 19 helmikuun, 2019 - 1:24 pm

Ihana postaus <3
Nyt on syytä monen asian juhlistamiseen.
Onnea pian 6-vuotiaalle blogille, Muikuille ja sinulle mahtavasta kirjasta!

Peggy 19 helmikuun, 2019 - 5:53 pm

Kiitos Sari <3 Tämä vuosi on meidän ja juhlan :) Sovitaanko niin?

Kati 19 helmikuun, 2019 - 3:29 pm

Onnea, iloa ja kiitos ?

Peggy 19 helmikuun, 2019 - 5:55 pm

Kiitos ja tuplakiitos ihan kaikesta sinulle ja koko tiimille Kati :)

Leena/Mansikkaheinä 26 helmikuun, 2019 - 2:12 pm

Lämpöiset onnittelut sekä upean tuntuisesta kala kirjasta että 6-vuotiaasta blogistasi! ?
Olipa hyvä 2v-postaus, luin sen iloiten ”tiestäsi” suosituksi bloggaajaksi.
Oma pikkublogini täytti juuri 2v ja olen kuin tiehaarassa, jatkanko..? Tykkään ja välillä en, mutta rakastan kokkaamista. Hyvää jatkoa sinulle ja kiitos ihanista resepteistä! ❣️

Peggy 2 maaliskuun, 2019 - 10:11 pm

Hei Leena, kiitos kommentistasi. Tämä 6-vuoden matka on ollut jännittävä ja kaikki tapahtumat yhtä suurta seikkailua. Minullakin on ollut satunnaisesti kuukausia, jolloin en ole päivitellyt. Mielestäni se on juuri tärkeintä, kirjoittaa, kun siltä tuntuu ja hyvällä fiiliksellä. Itse olin alussa lopettamassa, kun tajusin blogini julkiseksi. Lopulta päätin jatkaa ja ilman paineita :) Samalla reseptillä matka jatkuu….

Ihanaa ja aurinkoista kevättä <3

-Peggy-

Jätä kommentti