Mehevä kesäkurpitsalasagne on meidän perheessä yksi sellainen ruoka, joka lusikoidaan viimeiseen vuoan reunaa pitkin. Jos kurpitsalasagnea sattuu jäämään pienikin pala, viimeistään ennen keskiyötä vuoka on tyhjä, siitä pidän itse huolen. …
Viikonloppu
-
-
Kaupallinen yhteistyö Lejos 90-luvun alussa olin aivan ”hulluna” yhden paikallisen pizzerian pizzaan, jota kävin syömässä muistaakseni ihan joka viikko ja vuoden ajan. Pizzan täytteet olivat kovin eksoottiset ja sehän sopi …
-
Kaupallinen yhteistyö Hätälä Oy Grillatut lohimedaljongit ja yrttivoi maistuvat kuin kesä parhaimmillaan. Hyvän maun lisäksi ruoka valmistuu lautaselle helpolla ja nopeasti. Tähän herkulliseen kalaruokaan tarvitset palan lohta, sitruunaa, voita, ripaus …
-
Kaupallinen yhteistyö Kaarlo Kani Juhlava salaattikulho on erinomainen tarjottava kevään juhliin ja viikonlopun ruokapöytään. Houkuttelevan runsas ja värikäs salaattikulho on juhlapöydässä kaunis katseenvangitsija sekä lautasella herkullisen ruokaisa vaihtoehto, josta …
-
Blushing Bunny -leivät hurmaavat jo ensimmäisellä puraisulla, nimittäin nämä leivät maistuvat mielettömän herkulliselta täyteläisen juustokastikkeen, mehukkaiden tomaattien ja rapean leivän ansiosta. Blushing Bunny -leivät ovat just eikä melkein täydellistä viikonlopun …
-
Kaupallinen yhteistyö Lejos Näin auringon lämmittäessä ajatukseni lipuvat hiljalleen hiekkarannalle, kauniin siniseen veteen ja varpaita kutittavaan lämpöiseen hiekkaan. Hetken vielä pitää kuitenkin jaksaa malttaa odottaa niitä päiviä. Onneksi sitä …
-
Kaupallinen yhteistyö Hätälä Oy Ajatukset hiipivät jo viikonloppuun ja tulevaan pääsiäiseen. Tänä vuonna meidän pääsiäisen juhlapöydästä löytyy monta eri kalavaihtoehtoa, kuten tämä keväinen sitruuna-yrttilohi ja sahramiperunat. Sitruuna ja yrtit …
-
Kaupallinen yhteistyö Kaarlo Kani Kevät on täällä ja niin myös pian ovella kolkutteleva pääsiäinen. Minun lisäkseni moni muukin miettii, mitä herkullista sitä taikoisi tänä pääsiäisenä juhlapöytään tai vaikkapa tulevana viikonloppuna. …
-
Rakkausruokanakin tunnettu hittiresepti Igorin kana hurmaa syöjänsä tällä kertaa kalaisana versiona, Igorin kalana. Igorin kala ja Parhaat kalareseptit kirja julkaistiin vajaa kaksi kuukautta sitten. Jo kuukaudessa Igorin kalasta on tullut …
-
Caws a Tatws juustoinen perunapaistos on maistuva walesilainen ruoka, joka valmistuu yksinkertaisilla raaka-aineilla. Perunapaistokseen tulee samettisen pehmeää perunamuusia, reilusti cheddarjuustoa ja kypsiä makeaita tomaatteja. Resepti on kulkeutunut minulle Walesin Tiikerin tädiltä …
