Lihapullat on parasta arkiruokaa parhaimmillaan. Lihapullien valmistus on helppoa, raaka-aineet edullisia ja maku niin taivaallinen. Meidän perheessä lihapullia syödään usein ja ne ovat lapsien ehdoton lemppariruoka. Vieraillessani Habanerokitchenin-blogissa huomasin jotain …
UUSIMMAT
-
-
Mausteinen ja melkein suussa sulava lammas hurmasi minut täysin maullaan. Syömme paljon lammasta, mutta nyhtölammas on vallan jäänyt minulta kokeilematta. Monesti nyhtölampaan kuva on vilahtanut silmissäni, mutta olen silti jättänyt …
-
Äitienpäivä lähestyy ja ajatukset siirtyvät kahvipöydän tarjottaviin. Huohkea lehtevä kermaleivos mansikoilla kuulostaa täydelliseltä ja maistuisikin, jos siis saisin sellaisen. Päätin kokeilla jo etukäteen ennen äitienpäivää herkullisilta näyttävien kermaleivosten tekoa. Mieheni toi …
-
Pinaattiletut ovat aina maistuneet meidän lapsille ja niistä on tullut oiva välipala ihan sellaisenaan puolukkahillon kanssa. Pinaattiletut valmistuvat nopeasti ja niiden tekeminen on helppoa, joten äitikin tykkää! Tänään oli kerhopäivä …
