Juustotorni

Juustotorni

by Peggy
Julkaistu: Viimeksi päivitetty

Juhlava ja näyttävän näköinen juustotorni on todella helppo tehdä erikokoisista juustokiekoista. Tornista saa näppärästi valmistettua ison tai pienen, juhlijoiden mukaan. Joten ihan ensimmäisenä kannattaakin laskea syöjien määrä ja vasta sen jälkeen suunnitella juustotornin koko ja maku sekä lähteä ostoksille.

Ideoita juustotorniin

Juustotorniin kannattaa valita muutama eri makuista ja kokoista pyöreän mallista juustokiekoista. Näin juustotorniin saa enemmän mielenkiintoa ja maistuvuutta. Kakun voi myös koristella esim. romariinin oksilla, hedelmillä, pähkinöillä tai suolakekseillä.

Mieti myös mitä juomia ja makupareja valitset juustojen kaveriksi. Kuohuvaa, punaviiniä, valkoviini, glögiä…. Ja tietenkin vettä kannattaa olla aina tarjolla.

Itse tehdyt suolakeksit sopivat juustoille erinoimaisesti, kuten nämä seesamisuolakeksit.

Juustotorni
Juustotorni

Juustotorni

Kokoa juustotorni niin, että alimmainen juustokiekko on kookkain ja päälimmäinen pienin. Juustotorniin saa näyttävyyttä koristelemalla juustojen reunat esim. rosmariinin oksilla sekä hedelmillä. Koristeluun kannattaa käyttää sesongin hedelmiä, marjoja ja muita herkkuja.

Juustotorni kannattaa ottaa/laittaa ajoissa esille, jotta juusto ei ole jääkaappikylmää. Normaalissa huoneenlämmössä noin 1-2 tuntia ennen tarjoilua on hyvä muistisääntö. Näin maut ja aromit tulevat paremmin esille.

Juustovinkkejä

  • Valkohomejuusto
  • Punahomejuusto
  • Savujuusto
  • vuohenjuusto
  • Chilicheddar

Herkullisia juustohetkiä!

-Peggy-

Juustoista tehty kakku
Juustotarjotin

Peggyn pieni punainen keittiö Instagramissa, joko seuraat?

Lue myös nämä

Jätä kommentti